UUTISET
|
JÄSENYYDET yms.
|
NÄYTTELYT
|
KOMMENTTEJA
|
ARTIKKELIT, HAASTATTELUT...
Hieman minusta...
Olen syntynyt -70 luvulla Hämeenkyrössä ja leikkinyt Kurjenmäen metsässä, näkötornilla, museossa ja valkoisen, vanhan kirkon pihamaalla. Sieltä metsästä, ison kannon kolosta olen mukaani saanut tarinoita menninkäisistä, peikoista ja keijukaisista. Muistan vieläkin erilaisia värejä lapsuudestani. Kuinka metsä näytti aivan erilaiselta kirkkaassa aamuauringossa kuin illan punertavassa kajossa mäntyjen latvoissa. Aamuinen metsä kutsui kävelylle turvalliseen syliinsä linnunlaulun säestyksellä. Illan hämärtyessä metsän ääriviivat saivat pelottaviakin muotoja, joista ei voinut olla aivan varma liikkuivatko ne.
Tällä hetkellä asumme perheeni kanssa Lempäälässä, Tampereen kupeessa.
Olen piirtänyt ja maalannut pienestä pitäen päässäni pyöriviä värikkäitä mielikuvitustarinoita. Onpa niitä tullut suullisestikin kerrottua lasten ollessa pieniä. Hämärä huone, lemmikkikissat lasten sänkyjen jalkopäissä, koira matolla ja ikkunaverhot auki kuulle ja tähdille, voiko idyllisempää satuhetkeä kuvitella.
90-luvulla piirsin ja maalasin paljon tietokoneohjelmilla harrastusmielessä. Työskentelin silloin atk-suunnittelijana. Tietokoneen luoma ympäristö oli hieman erilainen maailma työstää mielenpohjalle painuneita kuvia kuin perinteiset kynät ja maalit. Se toi tietenkin mukanaan omat vivahteensa ja omanlaisensa mystiikan. ”Se kaatu taas! Aaarrgghh..” Sairastuttuani neurologiseen sairauteen 2000 - luvulla olen palannut perinteiseen suti, pensseli, maalit ja maalauspohja työympäristöön. Se sopii minulle parhaiten juuri nyt.
Näistä ammennan inspiraatioita töihini.
- Arkielämä: Koti & Perhe, sukulaiset & ystävät.
- Luonto: Rakkaudesta mereen, aarniometsien salaisiin pyhättöihin ja taianomaisiin, lumoaviin kuutamo-öihin.
- Musiikki: Mielialojen mukaan, Klassisesta Metalliin. Ilman musiikkia ei olisi elämää.
- Tietokone- & Konsolipelit: Aivan varmasti jotain pelien kiehtovasta virtuaalimaailmasta on siirtynyt tauluihini.
"Art is Life and Life is an Adventure"
Taulumaalarina olen melkein itseoppinut, saaden kuitenkin kiittää monia tahoja opeista, neuvoista, inspiraatiosta ja innoituksesta (rakkaimmat kiitokset äiti!). Ehkäpä suurin ihailuni kohde on ollut, on ja saattaa hyvin listan kärjessä pysyäkin... Ranskalainen taidemaalari Claude Monet (1840-1926).
Rakastan värejä ja se näkynee maalauksistani. Pidän myös saduista, enkä lakkaa maailmaa ympärilläni ihmettelemästä ikinä. Elän varmasti suurimman osan ajasta mielikuvitusmaailmoissani, jalat autuaasti irti maan kamaralta, mutta silti realiteetit tuntuvat kaatuvan päälle aika ajoin. Opettelenkin näkemään myös harmaata, jotain väriloiston ja synkän mustan väliltä, sitä kutsuttaneen tavalliseksi elämäksi, arjeksi.
Toivon, että saat hippusen taikaa mukaasi näiltä sivuiltani.
Amalia
UUTISET
-
17.2.2008 Kaksi Amalian maalausta, "Dusk" ja "Dawn", Pirkkalan taideyhdistys ry:n vuosinäyttelyssä Pirkkalan kunnantalon alasalissa. Näyttely avoinna: 17 Helmikuuta - 13 Maaliskuuta 2008.
ma-to 15-19, la-su 12-16, pe suljettu. KATSO TÄSTÄ kuvat avajaisista.
Näyttelyn juryttäjänä toimi Lars Holmström
-
1.2.2008 Kesä/ Syksy 2007- maalauksen äänestyksessä voiton veivät tasa-äänillä "Still Loving You" ja "Worship Me or Die" maalaukset.
-
20.1.2008 Rooman Artrom Gallerian - Top Ten Summer 2007 kilpailussa Amalian Dawn-maalaus oli "yksi kymmenestä".
-
10.1.2008 Natural Elements - Näyttelyn avajaiset Agora Galleriassa, New Yorkissa. KATSO KUVIA
-
5.11.2007 Marraskuun 3 päivä rikkoontui 20 000 vierailun raja Amalian sivuilla, alkaen Tammikuusta 2007.
KIITOKSET kaikille sivuilla vierailleille!
-
4.11.2007 Sivuille lisätty mahdollisuus lähettää sähköisiä postikortteja. Aiheina Amalian maalaukset sekä ajankohtaiset juhlapäivät.
-
14.10.2007 Kuu ja Aurinko maalaus saa paikkansa Kunst-Forum-International:in SEETAL 2007 -katalogissa.
ONLINE PRIZE-äänestys on päättynyt ja Amalia sai yhteensä 90 ääntä ollen 65:s PAINTING- kategoriassa. Kaikkiaan PAINTING- kategoriassa oli äänestettävänä 273 Taiteilijaa.
JÄTTI-KIITOKSET ÄÄNESTÄNEILLE :)
-
7.10.2007 Kunst-Forum-International:in SEETAL 2007-kilpailun
ONLINE PRIZE-äänestys on päättynyt. Tulokset julkaistaan piakkoin Täällä. KIITOKSET ÄÄNESTÄNEILLE :)
-
22.9.2007 Kuu ja Aurinko maalaus läpäisi esikarsinnan Kunst-Forum-International:in SEETAL 2007-kilpailussa.
Töitä oli 1324 artistilta 39 maasta yhteensä 2612 kappaletta. Loppuvaiheeseen selvisi 432 työtä, joista painetaan kuvasto. Jury valitsee kategorioiden voittajat (maalaukset, valokuvat ja veistokset).
ONLINE PRIZE-äänestys netissä 6 Lokakuuta asti. Tervetuloa äänestämään:)
Amalian maalaus löytyy osiosta A - Ci ja äänesi pääset antamaan klikkaamalla "PAINTING: YOUR VOTE"-kohtaa.
-
6.9.2007 Elokuun loppuun mennessä on Amalian sivuilla vierailtu 15 000 kertaan. Isot Kiitokset kiinnostuksesta:)
-
2.8.2007 New York:in näyttelyn ajankohta varmistui. Somewhere in Black Sea, Cherry Lakes Valley ja After the Rage-maalaukset
tulevat olemaan osa "Natural Elements"-näyttelyä 8 - 29 Tammikuuta 2008 Agora Galleriassa.
Näyttelyn avajaiset pidetään 10 Tammikuuta 2008, Amalian syntymäpäivänä:)
-
9.7.2007 Amalia Radio Novan Kesävieraana. Kuuntele haastattelu (mp3)
-
3.7.2007 Amalian Portfolio avattu ARTmine-sivustolle (New York).
-
20.6.2007 "Kevätloitsu" taulun luovutus Tampereen Yliopistollisen Sairaalan Neurologian klinikalle. Kiitokset Leenalle käytännön järjestelyistä.
Amalia ja osastonylilääkäri Tapani Keränen.
-
20.6.2007 Kesäkuun puolivälissä rikkoutui 10 000 vierailun raja. ArtAmalia-sivut avattiin Tammikuussa 2007.
-
4.6.2007 Amalia allekirjoitti sopimuksen näyttelystä Agora Galleriassa , New Yorkissa syksyllä 2007.
-
1.6.2007 Taulusta Don´t push me too far tuli Toukokuun 2007 maalaus.
Kesäiset kiitokset äänestäneille!
-
1.5.2007 Huhtikuun Maalauksen äänestyksen voitti Upoksissa .
Isot Kiitokset äänestäneille:)
-
29.4.2007 Portfolioni on avattu ARTROM Gallerian Killan sivuille. Tervetuloa katsomaan!
-
25.4.2007 Amaliasta kansainvälisen ARTROM Gallerian Killan jäsen. Portfolio julkaistaan pian.
-
2.4.2007 Maaliskuun Maalauksen äänestyksen voitti Headbangers Night.
Isot Kiitokset äänestäneille:)
-
11.3.2007 Voit nyt tilata Amalian maalauksista otettuja Taideprinttejä edullisesti.
-
1.3.2007 ARTROM Gallerian kilpailussa POWER OF THE PORTRAIT 2007
seuraavat Amalian taulut pääsivät loppukilpailuun: Tell me Why, Beyond, Midnight Mover, Lammen Neito ja Vain Kuolemalla on aikaa odottaa.
-
28.2.2007 Helmikuun Maalauksen äänestyksen voitti Kuu ja Aurinko.
Isot Kiitokset äänestäneille:)
-
25.2.2007 Amalian taidesivut saivat KARA ART SILVER AWARD palkinnon.
JÄSENYYDET yms.
Artist for Artist
Lempäälän taideyhdistys
NÄYTTELYT
KOMMENTTEJA
-
"Largely self-taught, Amalia paints uninhibitedly and youthfully, and her colors glow radiantly. Each enchanting painting seems as if it is a page ripped out of a children’s book. Just as Claude Monet could make a landscape dreamlike, Amalia turns an ordinary pond or field of flowers magical when she smatters acrylic paint on canvas."
Angela Di Bello, Gallery Director of Agora Gallery - Chelsea, New York, USA
-
"Finnish artist Amalia paints the world of fairy tales and dreams with child-like innocence and freshness. The worlds she creates become stories where good is good and evil is evil and the difference is clear. She uses bright, often primary colors to portray this world; imagined as an escape or a refuge from our actual world."
David Genovesi, Gallery Director of ARTROM Gallery Rome, Italy
-
"Onneksi olkoon Amalia! Congratulations Amalia!
You have been hardworking. You are a Finnish artist, who have kept Your
ideals of beauty from youth. You are sensible and gifted in art and
Your knowledge of computers, English language and comunication skils
have now helped You to be a Member of Artrom. I hope that our frendship
gos on.."
Lea from Lapland www.plappi.fi/~leaviita
-
"Beautiful paintings, specially the combination and the harmony of the colours makes me happy."
Tessema Temtime, Etiopialainen taidemaalari
-
"Many of Amalia`s themes are timeless! Her preferred colors have already reached maturity with a secretive fairy-tale like depth.
No human being will ever have enough of her intense coloring. If anyone should be bored of her paintings has not understood her.
Art is no matter of taste but of maturity.
The way i see it her paintings will stay & prevail."
Written in: böblingen/ stuttgart. February 29, 2008
I have signed: Ladislaus Weiss painter, philosopher, art historian art school deacon phd. re.
www.ladislaus-weiss.ontoo.de
-
"I love your dark side. Your paintings are fun and innocent in style: because of this, these risky subjects get frisky- and exciting! "
David Hales, Artist from New York
ARTIKKELIT, HAASTATTELUT...
|